Pesisottelu Piehingissä 31.5.2007

Piehingin koululla järjestettiin 31.5.2007 jälleen pesismatsi 5-6 luokkien oppilaiden ja henkilökunnan kesken.
Suuren ottelun tuntua oli heti alkuhetkistä lähtien.
Oppilailla oli kannustus kylttejä, mutta ihme kyllä,
tyttöjen kylteissä luki isolla ”ALLAN”, eli johtajaopettajan nimi.

Olikohan tytöillä toiveena saada vielä todistuksiin numeroihin viime hetken parannusta?

Opettajat olivat hankkineet vahvistukseksi jonkun Timo Kallion,
joka on kuulemma pelannut jossain joukkueessakin, se ei kyllä otteissa
pahemmin näkynyt. Tuomarin piti varoittaakin häntä holtittomista lyönneistä, jotta koulun ainoa pallo ei olisi mennyt hukkaan.
Oranssia Pokemon korttia
ei tarvinnut kenellekään näyttää, se olisi merkinnyt kotiin lähtöä välittömästi.

Ottelu alkoi hutunkeitolla, jossa pidemmän korren vetivät opettajat ja halusivat heti sisälle, tämä osoitti jonkinlaista yli-innostuneisuutta
päästä lyömään palloa, koska kyseessä oli yhden jakson peli ja se kostautuikin
lukuisina ”huti” lyönteinä. Merkkivirheitäkin tuli tukuttain.

Paloja syntyikin pika tahtia kolme. mutta kaikkien annettiin lyödä
F-junnujen sääntöjen mukaan, ettei tulisi paha mieli kenellekään.
Saivathan ne opet sillä lailla pari juoksuakin.

MattilanTimo poltti järjestään ykköselle yrittäjät. Mutta sitten tuli oppilaiden vuoro ja sääliksi kävivät opettajat, kyllä oli niin kovaa kyytiä.
Pallo oli tuon tuosta vitikossa ja juoksuja tuli kuin liukuhihnalta.

Heikkilän Jarkkokin löi läpi koppareista, mutta ei viitsinyt lähteä kiertämään kun oli vasta eka lyönti, ajatteli että koko ajanhan ne lyönnit
paranevat, kun harjoittelee. Ottelun päätuomarikin erehtyi neuvomaan, että ala
nyt mennä, mutta ei Jarkko mihinkään lähtenyt.
Seuraava lyönti olikin niin kova että Jarkko lensi selälleen lautasen taakse.

Joku epäili, että kuolee, mutta tuomari oli eri mieltä.

Pahkalan Emilian ja Keräsen Miian lyönneissä myös oli ruutia,
onneksi sipari ope Jenni älysi väistellä, ettei vahinkoja tullut.
”Ostomies” Timo Kallio saikin sitten jo vähän paremmin kiinni.
Siitä pojasta vielä kuullaan kunhan jaksaa harjoitella. Ehkäpä hänestä
ensi vuonna on jo hyötyäkin Piehingin opettajien joukkueelle.
Allan oli opettajien lukkarina nostaen mahdottomia tolppia, jotka
osuivat usein lautasellekin.

Taktiset väärät eivät vain purreet kertaakaan valppaisiin oppilaisiin.

"Talkkari" Sakke osui ainakin kerran kunnolla palloon.
Keittiön Anulle olisi ehkä ollut lyöntivälineenä parempi soppakauha , jotta olisi osunut.

Eikä Virpi opellakaan oikein hyvin osunut, vaikka hänen tyttär onkin huippupelaaja. Joten kyllä tytöstäkin polvi paranee.

Oppilaat voittivat ottelun lopulta aika selvästi lukemin 7-3. Luulin
jo että tulevat pyytämään minulta tuomarilta nimmaria pelin jälkeen
ja karkkia antamaan, niin kuin oli sovittu, mutta eikö mitä?

Kaikki ryykäsivät ohitseni tuon Kallion kimppuun papereineen,
taisi mennä karkitkin sinne makeampiin suihin.
No jospa sitä tuomitaan ensi vuonnakin, katsotaan sitten.
Kiirettä piti kun hoiti viiden tuomarin hommat yksin. Takarajalle
ei aina ehtinyt katsomaan laittomia, jos laakoja löivät.

Valokuvaajana toimi ansiokkaasti Kultalan Henri.
Paria viimeistä lukuunottamatta, kuvat ovat Henkan otoksia.
Tämmöistä täällä Piehingin perukalla tapahtui viimeisellä kouluviikolla tälle kevättä.
Päätuomari + kaikki muutkin tuomiot: Olavi Alatalo 01.06.2007.
Juttu Julkaistu Raahen Seudussa.
Piehingin kotisivulle.