Kari-Pekka Tuhkala KM luennoi tiistaina 24.4 Merikadun koululla aina ajankohtaisesta aiheesta,  Nuorten kohtaaminen/Vanhempien oikeus ja vastuu”.

 

 Raahen koulujen vanhempainyhdistykset, Marjatta Pyhtilän johdolla, olivat kutsuneet Kari-Pekan, joka toimii Siikajoen Nuorisokodin toimitusjohtajana. Luokanopettajana ja erityisopettajana nykyisin toimiva Tuhkala on toiminut erityisopettajana 11 vuotta, valtion koulukodin erityisopettajana, koulunjohtajana ja vs. apulaisjohtajana (yhteensä 7 vuotta)

 

 Kari-Pekalla oli jo ammattinsakin puolesta hyvin mielenkiintoinen ja syvällinen, sekä kokemuksiin perustuva pohja luennon aiheesta, ”Nuorten kohtaaminen”.

 

 Alkuun K-P heitti kankaalle pari lasten tekemää piirrosta, joilla lapset kuvasivat elämänsä tuntoja. Piirrokset heijastivat kaikkea sitä mitä lapset olivat kokeneet ihan pienestä pitäen, alkaen kodinturvallisuudesta, jatkuen alkoholiin, partaterillä viiltelyihin, huumeruiskuihin yms.  Piirrokset ja niiden analysointi sai monet kuulijat mietteisiin ja kyyneliin asti.

 

 K-P piti yhteiskunnan heräämistä huumeongelmaan ”myöhäisheränneenä” vasta

2000 luvun asiana, vaikka ongelma on ollut jo 60 luvulta asti.

 

 Perusajatuksena minulle nousi luennosta, että lapsen pitää saada olla lapsi jopa 18:sta ikävuoteen asti, koska sitä he ovatkin. Lapsesta ei pidä missään tapauksessa tehdä ”kaveria” ja nostaa samalle tasolle vanhempien kanssa liian aikaisin.  Lapsi ei voi eikä saakaan olla vielä vastuunkantaja liian varhain. 15 vuotias on liian nuori istumaan isän kanssa saunassa väkeviä juoden kuunnellen isän mahdollisia nais juttuja tai muita murheita. Eikä äidinkään ole hyvä ”murkkuikäiselle” tytölleen kertoa hurjista nuoruusvuosistaan. Lapsen turvattomuuden tunne kasvaa liian aikaisen vastuun myötä.

 

 Koulusyrjäytyminen on alkusyynä useimmiten lasten myöhempään ”häiriökäyttäytymiseen”. Koulusyrjäytyminen saattaa tapahtua hyvin nopeasti, jopa parissa viikossa, lapsi jää ryhmän ulkopuolelle ja silloin hän hakee usein seuraa ja tukea vastaavissa ongelmissa olevista. Silloin ollaan jo pahasti hukassa ja ”mopo on karannut käsistä”. Tässäkään asiassa ei syytä voida vierittää kokonaan koulun harteille. Vanhempien velvollisuus on olla kiinnostunut lasten koulunkäynnistä siinä määrin, että ovat tietoisia, siitä missä mennään.

 Myös koululla on tärkeä rooli pitää vanhemmat ajan tasalla. K-P pisti itsensä likoon kertomalla omien lastensa kanssa käymiä asioita teemalla ”suutarin lapset ilman kenkiä”. Mutta oli päätynyt kuitenkin loppujen lopuksi hyvään tulokseen hienolla metodilla.

 Äidillä on suuri merkitys lapsen kehitykselle. Ilman isääkin jotenkin mennään, mutta äiti hahmon puuttuminen on aina vaikea paikka lapselle. Vaikka äiti olisi ollut millainen tahansa, häneen kajoamisesta tulee lähes aina ”sota”, esim. sanonnalla äitisi on ”piip”. Isä hahmosta kyllä kestää sanoa melkein mitä tahansa, se ei osu niin arkaan paikkaan.

 

 Rajojen asettamisesta lapsille oli hauskoja juttuja koulumaailmasta, mm. miten viisaat ja kokeneet opettajat olivat onnistuneet saamaan lasten kouluruokailusta ”lippiksettömän”.

 

 Pienten koulujen lakkauttaminen, muka säästösyihin vedoten, on yksi yhteiskunnan suurimmista virheistä. Se on yhtä kuin "hölmöläisten" peitteen jatkaminen. Säästöt hupenevat moninkertaisina sosiaalipuolella lasten pahoinvoinnin seurauksena. Mutta säästöt näkyvät (vai näkyvätkö?) kivasti budjetti papereilla koulutoimen puolella. Lapsia ”tuotetaan” suurissa yksiköissä, missä syrjäytymisen riski on aina suurempi.

 

 Luennoija kertoi ”hauskan” tapauksen eräästä konferenssista jossa oli ranskalainen tohtori mukana. Joku oli erehtynyt sanomaan hänelle, että onneksi Suomessa ei ole katulapsia. Tähän tohtori oli vastannut, että kyllä minä näin tuolla illalla kadulla paljon lapsia ja heillä usealla oli kännykkä korvassa. Ilmeisesti he kertoivat vanhemmilleen, että hyvin täällä menee. Tohtori oli pannut merkille sen, että hyvin monilla oli pullo toisessa kädessä ja humalassakin aika lailla.

 Tuhkalan mielestä vanhempien valvonta on siirtynyt aika passiiviseen suuntaan kännyköistä johtuen, luotetaan liikaa lasten kännykkäviesteihin.  Olisi hyvä käydä joskus kurkistamassa sitä omaa katulastaan.

 

 Lännestä tulleeseen oppiin ”laatuaika”, K-P ei täysin yhtynyt. Sillä voidaan ehkä paeta vanhemman vastuuta. Läsnäolo lapsen läheisyydessä on tärkein asia, olkoon se vaikka sitten sohvalla maaten. Lapsi on turvallisella mielellä, isä/äiti on siinä lähellä tarvittaessa. Nykyinen kiivas kilpailuyhteiskunta vie vanhempia usein liian lujaa, huomataan liian myöhään, että lapset ovat ”hukassa”. On niin helppo antaa kaksikymmentä euroa  ja sanoa että heippa ja asia on sillähoidettu. Kukin perheenjäsen käy jääkaapilla omilla ”eväillään. Yhteiset hetket jäävät liian vähiin.

 

Loppukommentteina parin tunnin luennosta K-P jätti ”Viattomuuden vaihe muistoksi onnesta evääksi elämään”. Sellainen vaihe löytyy jokaiselta lapselta.

 Lohdullinen asia vanhemmille ja varsinkin isille, jotka usein syyllistävät itseään, kun kaikki ei menekään niin kuin on toivonut, että saa olla rajallinen ja myös virheitä tekevä. Nykyajan vitsaukseksikin voidaan sanoa ”olemisen sietämätön keveys”, ts. menee liian lujaa ja hyvin.

 

 Paljon, paljon muutakin evästä Kari-Pekka Tuhkalan luennosta jäi kuulijoiden mieleen.

Luennon sai aina tarvittaessa keskeyttää, jos aihetta kysymyksiin ilmeni. Joitain kysymyksiä pyydettäessä tulikin. Kukaan ei uskaltanut keskeyttää niin mielenkiintoista jutustelua.

 

 Huomattavasti enemmän olisin toivonut kuulijoita paikalle tietäen Raahenkin alueen lasten ja varhaisnuorten ongelmat. Valitettavasti yhtään opettajaa ei ollut paikalla, kun K-P sitä alussa kysyi. Uskoisin, että hekin olisivat saaneet kallisarvoisia vinkkejä koulumaailmaan.

 

 Yksi paikalla olleista, Olavi Alatalo.